Vapun jälkeinen sunnuntai, 3. päivä toukokuuta, Porvoon tori
Pitkä vapun viikonloppu huipentui Porvoossa Maailman Naurupäivän tapahtumiin aurinkoisessa 18 asteen miellyttävässä kevätsäässä. Etelälounainen 6 sekuntimetrin nopeudella puhallellut leppeä merituuli hyväili torille kerääntyneen epäluuloisen porvoolaisyleisön ahavoituneita piirteitä. Etukäteismainonta ei ilmeisestikään ollut ollut järin tehokasta, sillä kuulijoita olisi helposti voinut olla kaksin- tai kolminkertainen määrä. Ilmoittelussa olisi kenties voinut hyödyntää paremmin Passionworksin Euroviisumenestystä, joka tehtiin selväksi yhtyettä esiteltäessä.
Naurukonsultit tekivät parhaansa yrittäessään herätellä umpimielistä porvoolaisyleisöä, joka tuntuikin olevan vastaanottavaisella päällä. Jopa niin, että kun PWS:n jäsenet ja puolijäsenet kömpivät lavalle, se oli mukisematta valmis itkemään seuranneiden neljän kappaleen ajan. Kuka olikaan ajatellut, että PWS:n "hilpeä" ohjelmisto sopisi nimenomaan Naurupäivän tavoitteisiin? Kokoonpanosta sen verran, että mikrofonin varresta piteli kaksin käsin kiinni Harry, kitarassa nähtiin Matti Behm ja selloa soitti Janica Pihlajaharju. Kristian toimi miksaajana. Kyseessä oli siis akustinen tunnelmapala.
Esitys nousi heti maan pinnalta lentoon, olihan ensimmäinen kappale ajattelevaisesti valittu
Flying. Siinä oli pelkkä kitarasäestys. Harryn ääni tuntui olevan hyvässä vireessä ja ulkoisestihan hän muuttuu vuosi vuodelta vain kauniimmaksi ja kauniimmaksi. What goes up must come down. Niin tässäkin tapauksessa, koska heti seuraavaksi oli vuorossa
Falling. Ennen sen alkua Harry poisti rehvakkaasti pitämänsä aurinkolasit ja paljasti kuulijoille lasuurikiven väriset silmänsä, joiden pohjattomiin syvyyksiin voisi hukkua vuosiksi eikä ikinä tahtoisi pois. Muutoin hän oli sonnustautunut uhmakkaisiin saappaisiin, joiden kymmenen sentin korot olisivat sopineet paremmin kansainvälisille catwalkeille.
Fallingissa ja siitä eteenpäin kiitollinen yleisö sai kuulla myös Janican sellonsoittoa. Sievässä hameessa esiintynyt Janica selvisi nuoresta iästään huolimatta urakastaan hienosti ja antoi ammattimaisen kuvan. Mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan? Vapise, Arto Noras! Sen verran on kuitenkin sanottava, että harvemmin on nähty selloa soitettavan mustiksi lakatuin kynsin.
Vanhemman valtiomiehen itsevarmuudella kitaraa soittanut Matti piti luotettavuudellaan esitystä koossa alusta loppuun. Hänet on ollut tapana löytää nimenomaan akustisten keikkojen taustalta. Kaksi viimeistä kappaletta olivat
Surrenderin pitkä versio ja
Angels Crossing. 3 minuutin 20 sekunnin pituinen
Surrender oli saanut lisää lihaa luiden ympärille verrattuna Euroviisuversioon, joka oli ollut pakko puristaa 3 minuuttiin. Tyylikäs
Angels Crossing päätti neljän biisin akustisen setin, joka kirvoittikin myötämieliseltä kuulijajoukolta arvostavat aplodit.
Kurjasta miksauksesta usein kärsinyt PWS oli tällä kertaa päättänyt tarttua härkää sarvista ja hoitaa homman itse. Kaikenlaisia tarvittavia tehtäviä yhtyeessä suorittava Kristian vastasi koko tapahtuman soundeista. Hän olikin enimmäkseen tilanteen tasalla eikä antanut yleensä äänen kiertää montaakaan sekuntia ennen puuttumista asiaan. Kristian - joka jo pidemmän aikaa on etsinyt heiveröisintäkin tekosyytä muuttaa Porvooseen - oli ehkä hivenen hämmentynyt, sillä hänen nähtiin monasti vilkuilevan torinlaidan arvokiinteistöjä. Entiselle huippu-urheilijalle kuuluvin kissamaisen notkein liikkein hän kuitenkin hoiteli tarpeen tullen laitteitaan.
Yhteenvetona voi sanoa, että jos haluatte PWS:n takapihallenne soittamaan, alkakaa hieroa sen jäseniä. Enkä nyt tarkoita välttämättä PWS:n jäseniä, vaan sen jäsenten jäseniä. Ymmärsittekö?
Seuraavaksi he ovat lupautuneet tulemaan Turkuun, josta heillä on yksinomaan hyviä muistoja ja jonne on hyvin helppoa järjestää keikkoja.
by Harry » 28.8.2007, 16:26 
Vuoden paras keikka 
Ja loistava yleisö 
